Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Olen Anu Rauniomaa,
sattumien summana nykyään yrittäjän alku. Koskaan maailmassa en kuvitellut ryhtyväni yrittäjäksi mutta tässä sitä ollaan. Toisaalta jos saa kutsua työtoveriksi mm. toista parasta kaveriaan eli omaa hevostaan niin ei se kuulosta ollenkaan pöllömmältä!
 

Miten tähän on tultu?
Luonto ja eläimet ovat luonnollisesti olleet osa elämää aina, lemmikkejä on ollut jyrsijöistä lähtien ja talli on ollut kuin toinen koti niin kauan kuin muistan. Lähdin jopa ulkomaillekin tallitöihin, silloin nuorempana. Sittemmin omassakin kotipihassa asusteli hevosia, vuohia, kissoja, koiria. Tämän hetkinen sijainti on upeassa miljöössä Wiurilan kartanon mailla jossa asustelen koiran ja hevosen kanssa.

Aiemmalta ammatiltani olen lähihoitaja, valmistunut 2003. Niillä töillä olen vuosikausia rahoittanut hevos- ja eläinharrastustani aina välillä pohtien mikä minusta tulee isona. Ihan mukavia hommia nekin, mutta kun syksyllä 2015 kuulin ensimmäisen kerran eläintenkouluttajan opinnoista, sitä ei tarvinnut sen jälkeen kauaa miettiä! Hain ja vieläpä pääsin koulutukseen! Eläintenkouluttajan opinnot aloitin syksyllä 2016 ja paluuta ei ole, olen löytänyt intohimoni ja tiedonjano on loputon. Olen oivaltanut monia asioita omien eläinteni kanssa ja siitä pohjaa yritykseni nimikin. Eläimet ovat viisaita, viksuja otuksia. 

Mainitsinko, että minulla on toinenkin paras kaveri? Saksanpaimenkoira Karma eli Kamu, joka on vielä vanhoilla päivillään joutunut "eläinkokeideni" uhriksi eli opintoihin liittyen koulutan Kamulle milloin mitäkin. Tämä tuskin herraa haittaa, sillä koulutukseen liityy vahvasti aina herkkumakkarat! Lisäksi kaikki yhdessä tekeminen on kivaa positiivisen vahvistamisen avulla, meistä molemmista!

Mitä tästä voi seurata?
Kouluttamisen puolella toivon, että paljon hienoja hetkiä eläinten ja heidän ihmistensä kanssa! Isoja ja pieniä oivalluksia, ratkaisuja ja elämyksiä. Ajurihommien suhteen toivon, että Kaapo pysyy terveenä, nauttii yhtä paljon työtoveruudesta kuin minäkin ja että voimme olla osana onnistuneita juhlia ja tapahtumia!

 

Anu
   

 
©2017 Eläintenkouluttaja Anu Rauniomaa - suntuubi.com